Visma Sirius

Ota yhteyttä!
« Takaisin: Blogi

Töissä Visma Real Estatella: Aito välittäminen näkyy koko työyhteisössä

20.4.2022

Töissä Visma Real Estatella: Aito välittäminen näkyy koko työyhteisössä

Jarkko Elfving työskentelee Visma Real Estaten tuotekehityksessä sähköisten palveluiden kehittäjänä. Hän on aloittanut Tampuuri-ohjelmiston kanssa työskentelyn vuonna 2014 ruohonjuuritasolta ja ollut sitä ennen eri tehtävissä ohjelmointialalla. Työssään Jarkko on kokenut tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään – ja nähnyt hyvän henkilöstöjohtamisen arvon myös pandemian aikana.

”Tampuuri on 20 vuotta vanha tuote ja kasvaa koko ajan. Meillä on parhaillaankin menossa suuri uudistusprojekti, jossa sitä päivitetään palvelemaan paremmin kiinteistömaailman tämän hetken tarpeita. Koska tuotekokonaisuus on hyvin laaja, on Visma Real Estatella panostettu vahvaan dokumentaatioon ja perehdytysmateriaalien kehittämiseen. Näin uudet työntekijät pääsevät helposti sisään, eikä kukaan jää yksin”, Jarkko kertoo.

Visma Real Estaten lähtökohdat etätöihin olivat valmiina jo entuudestaan, mutta kun pandemia alkoi, siirtyi koko yhtiö etäilemään yhdessä yössä.

”Meille oli silloin määritelty kriisitason valmiudet heti kättelyssä, mikä oli todella hyvä, koska siitä tiesi aina, mitä milläkin asteella tulee tapahtumaan. HR piti meitä hellässä huomassa koko ajan. Saimme tietoa tilanteesta viikoittain ja jaksamistamme seurattiin aktiivisesti kyselemällä. Lisäksi pääsimme kokeilemaan erilaisia työhyvinvointikeinoja, kuten liikuntakisoja”, Jarkko muistelee.

HR:n säännöllisistä tilannekartoituksista on Jarkon mukaan välittynyt tunne, että työntekijöitä kuunnellaan ja heidät huomioidaan yksilöllisesti.

”Jos työnantaja välittää aidosti ja oikeasti, hyvä lähtee kyllä pyörimään työyhteisössä eteenpäin. Omassa tiimissäni huomasin heti alussa, että meillä autetaan pyytämättä ja varauksetta. Ihmisillä on toki eri roolit, mutta emme lähde vastakkainasetteluun, vaan meillä kaikki ovat samanarvoisia.”

 

Hyvä johtaminen perustuu rehellisyyteen ja aitoihin kohtaamisiin

Visma Real Estate järjestää henkilöstölleen kuukausittain infotilaisuuksia, joissa on Jarkon mukaan esitetty asiat lämpimästi. Myös Visma konsernin toimitusjohtajan, Merete Hverven, videotervehdykset pandemia-aikana ovat tuntuneet henkilökohtaisilta ja onnistuneet luomaan tunteen, että on hyvä tyyppi ja onnistunut tehtävissään.

”Sitä ajattelee herkästi niin, että toimitusjohtaja ja työntekijä ovat eri tasolla, eikä toimari aina kaikilla aloilla tiedä, mitä tapahtuu. Visma Real Estatella olemme yrittäneet oppia tuntemaan toinen toisemme yksilöinä ja oman toimarinkin kanssa on aina mahdollista jutella. Henkilöstöhallinnon kanssa on vastaavat vartit ja tiimiesimiehen kanssa myös kuukausittain oma hetki, joten keskustelumahdollisuuksia tulee monelta eri tasolta”, hän kuvaa Visma Real Estaten kulttuuria.

Hyvä johtaminen perustuukin Jarkon mielestä rehellisyyteen ja siihen, että jokainen kohdataan aidosti yksilönä, mutta kuitenkin määrätietoisesti ohjaten.

”Ymmärrämme kaikki sen, että yrityksen perusidea on tuottaa voittoa, mutta ei pidä unohtaa, kuka sen työn tekee. Hyvä olo välittyy jokaisesta eteenpäin asiakkaille ja koko ketjuun. Toki kaikilla on huonoja päiviä, mutta välillä pitää antaa tilaa päästää niitä höyryjäkin”, hän summaa.

 

Tyytyväinen henkilöstö, tyytyväiset loppukäyttäjät

Visma Real Estatella henkilöstön tyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti kerran kuussa. Kyselyn auttaa näkemään, missä toimissa on vielä kehittämisen varaa. Työyhteisössä on Jarkon mukaan muutenkin hyvin avoin kulttuuri, ja ideoista voi kertoa esimiehelle tai tiimin aamupalaverissa.

”Kaikki ideat otetaan meillä aina vastaan. Sitten pohditaan yhdessä, ovatko ne toteuttamiskelpoisia. Lisäksi meillä on vuosittain strategiakatsaus, jossa kerätään koko yrityksen henkilöstön ideat, mitä halutaan kehittää. Kaikki halukkaat tulevat varmasti kuulluiksi. Epäkohtiakin saa tuoda rohkeasti esille.”

Jarkon työ tietokoneohjelmien parissa on merkinnyt teini-iästä seuranneen unelman toteutumista.

“Aloitin tapailemaan ohjelmoinnin ensiaskeleita teini-ikäisenä ystäväni kanssa, kun kouluprojektin innoittamana yritimme tehdä oman tekstiseikkailupelin. Kauppakoulussa ihailin luokkatoverin aikaansaannoksia, jotka tuntuivat syntyvän osaavissa käsissä kuin itsestään. Varsinainen ohjelmoinnin maailma avautui vasta ammattikorkeakoulussa”, hän kertoo.

Webbiohjelmissa ja selainpohjaisissa sovelluksissa Jarkkoa miellyttääkin se, että niissä näkee oman kädenjälkensä heti.

“Elän unelmaa, kun saan tehdä tätä hommaa ja vielä niin huikeiden työkavereiden kanssa. Visma Real Estatella on hyvin lämmin yhteisö ja on hyvä työnantaja. Koen, että minut kohdataan aidosti sellaisena kuin olen. Olen sanonutkin, että olen yhden lottovoiton voittanut, kun saan tehdä juuri tätä hommaa työkseni”, Jarkko naurahtaa.

Työhyvinvoinnilla on valtava merkitys työntekijälle itselleen, mutta se takaa myös onnistuneet työn tulokset. Jarkko huomauttaakin, että hyvän asiakaskokemuksen siemen lähtee jokaisen omalta työpöydältä.

”Kovassa paineessa eläminen on kuluttavaa. On tärkeää, että töissä on luonteva, hyvä olo, rentous sekä luottamus siihen, että jokapäiväisistä tehtävistä selviää ja apuakin saa tarvittaessa. Kun ihminen kohdataan aidosti ja rehellisesti, työn tuloskin on paljon parempaa. Pitkällä aikavälillä se näkyy myös loppukäyttäjille”, hän summaa.

 

Haluaisitko työskennellä Visma Real Estatella? Vaikka meillä ei olisi juuri nyt avoimia työpaikkoja, voit aina lähettää meille avoimen hakemuksen >

Tampuuri logo
Tampuuri logo