Ison koiran tähdistössä majailee tähtitaivaan kirkkain tähti, ainakin maasta katsottuna. Koirantähtenäkin tunnettu Sirius merkitsee muutoksen tuulia myös entiselle Visma Real Estatelle. Aiempaa laajempi toimialakattaus, muuttuvan organisaation yhtenäinen yrityskulttuuri ja alati kehittyvä asiakaskokemus ovat Visma Siriuksen DNA:ssa.
Vaikka Visma Siriuksen nimenmuutos astui voimaan vasta huhtikuussa 2024, on pinnan alla pauhanneet positiivisen kehityksen aallot jo hyvän tovin. Uusia kollegoita on astunut remmiin kahden vuoden aikana lähes 90 alansa ammattilaisen verran, ja tuoteperhe on laajentunut kattamaan myös täysin uusia toimialoja. Kovaa vauhtia kehittyvälle yhtiölle saatiin myös joulukuussa 2023 uusi luotsi, kun toimitusjohtaja Miia Vanninen otti muutoksen ruorin osaaviin käsiinsä.
”Halusimme yhtiölle uuden nimen useammastakin syystä. Helpotamme asiakkaidemme arkea digitaalisilla ratkaisuillamme aiempaa useammilla toimialoilla, joita Visma Real Estate ei nimenä kuitenkaan kattanut. Visma Siriuksen alla voimme rakentaa aidosti uutta ja yhtenäistä organisaatiota koko porukalla”, Vanninen kertoo.
Yrityskulttuurin merkitys näkyy myös uuden nimen valinnassa, johon osallistettiin yhtiön koko henkilöstö. Helmikuun aikana järjestettyyn nimikilpailuun tuli lähes 100 ehdotusta perusteluineen, joiden joukosta uutta nimeä lähdettiin seulomaan.
”Voittava ehdotus tuli työntekijämme kuusivuotiaalta lapselta. Hänen perustelussaan Sirius olisi hyvä nimi, sillä se on kirkkain tähti, jonka ihmissilmä pystyy maasta käsin havaitsemaan. Tämä itse asiassa kytkeytyy hienosti kunnianhimoiseen tavoitteeseemme olla se kirkkain tähti taivaalla niin omien työntekijöiden kuin asiakkaidenkin silmissä”, Vanninen valottaa.
Yhtenäinen kulttuuri näkyy huippuluokan asiakaskokemuksena
Visma Siriuksella on takanaan useita organisaatiotason muutoksia. Huhtikuussa 2022 Tampuurista tunnettu Visma Sirius kasvatti kiinteistösektorin toiminnanohjausjärjestelmien valikoimaansa ostamalla Hausvise-isännöintijärjestelmää kehittäneen Festum Software Oy:n. Kaupan mukana tuli myös IA5-ohjelmistorobotiikkaratkaisu sekä 31 uutta työkaveria.
Lokakuussa 2023 uusia kollegoita saatiin mukaan remmiin lähes 60 hengen verran osana Visman tuotteiden uudelleenjärjestelyä. Samalla Visma Siriuksen tuoteperhe kasvoi kahdella teollisuuden tarpeisiin kehitetyllä toiminnanohjausjärjestelmällä, L7:lla sekä selainpohjaisella LTR:llä.
”Kehityksen tahti on ollut kova. Olemme tehneet rakenteellisia muutoksia, joiden tavoitteena on ollut lisätä kyvykkyyksiämme vastata asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin ja tehokkaammin. Meillä on paljon uutta osaamista, jota haluamme levittää läpi tuotelinjojen. Siiloja purkamalla luomme synergiaa tiimien välille ja edistämme yhtenäisen Visma Siriuksen kehittymistä”, Vanninen kertoo.
Hyvänä esimerkkinä tuotteiden välisestä synergiasta ja uusien oppien jakamisesta on alun perin Hausvisen kehityksessä käytetty Käräjät-malli, joka otettiin käyttöön myös Tampuuri- ja L7-tuotteissa. Esimerkiksi Tampuurissa kahdeksan viikon sykleihin perustuva kehitysmalli on vauhdittanut uusien, konkreettista asiakasarvoa tuottavien toiminnallisuuksien julkaisua.
Visma Siriuksella tehdään paljon töitä sen eteen, että asiakkaat kokisivat tulleensa aidosti kuulluiksi läpi tuoteperheen. Esimerkiksi Käräjät-mallia kehitetään paraikaa suuntaan, jossa asiakkailla on aiempaa suurempi mahdollisuus vaikuttaa tuotekehitykseen. Koko henkilöstön kehitysohjelmassa puolestaan etsitään uusia tapoja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä entisestään.
”Kaikkihan aina sanovat olevansa asiakaskeskeisiä. Me pyrimme luomaan malleja, joiden kautta sitoutamme itsemme pitämään asiakaskeskeisyyden osana DNA:tamme. Pohdimme sisäisesti, mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa myös niissä työtehtävissä, jotka eivät ole suoraan asiakasrajapinnassa. Esimerkiksi myynnin ja tuotekehityksen vuoropuhelua vahvistamalla pystymme huomioimaan asiakkaiden toiveita paremmin,” Vanninen summaa.
Muutos vaatii taitavaa johtamista ja sitoutuneen organisaation
Kokeneena muutosjohtajana Vanninen on nauttinut ajastaan Visma Siriuksen johdossa. Oman työn painopiste on ollut tiiviisti muutoksen toteuttamisessa. Strategiatyö muutoksen taustalla kattaa niin henkilöstöön kuin liiketoimintaankin liittyviä alueita, joiden kautta varmistetaan kestävä kasvu myös tulevaisuudessa.
”On ollut todella mahtavaa olla mukana luotsaamassa muutosta Visma Siriuksella. Täytyy sanoa, että yhtiö on ollut todella nopeatahtinen, mutta aidosti eteenpäin menevä ja dynaaminen. Kovasta vauhdista huolimatta teemme oikeita ja järkeviä asioita, joiden päälle kasvu rakentuu kestävästi”, Vanninen kertoo kokemuksestaan yhtiön toimitusjohtajana.
Yhtiön ketterä ja avoin kulttuuri on tehnyt Vanniseen lähtemättömän vaikutuksen. Siriuslaiset ovat lähteneet muutokseen mukaan innolla ja vastuuta uudesta organisaatiosta kantaen. Innostuneet, osaavat ja ammattitaitoiset asiantuntijat ovat kasvua ruokkiva voima.
”Yhtenäisen organisaation ja aiempaa laajemman osaamisemme turvin pysymme edelläkävijänä tulevaisuudessakin. Lunastamme kirkkaimman tähden paikkamme tarjoamalla innostavan arjen ja kiinnostavia työtehtäviä halutussa työpaikassa, jossa on hyvä olla ja kasvaa ammattilaisena”, Vanninen päättää.